Ajankohtaista

22.05.2024 – 23.05.2024

Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on ylistys pohjoisen Suomen teollisuudelle

Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma järjestetään jälleen tulevana keväänä Oulussa. Ouluhallissa nähdään 22.–23.5. välisenä aikana alan merkittävimpiä yrityksiä, uusimpia ratkaisuja, vaikuttavimpia puhujia sekä verkostoidutaan vahvistaen erityisesti pohjoisen Suomen teollisuuden menestystarinaa. Suomi tarpoo taloudellisessa taantumassa, ja monella alalla taistellaan merkittävien haasteiden kanssa. Teollisuus on myös pohjoiselle Suomelle kiistatta erittäin tärkeä ala, sillä se on vahvasti kiinni myös kansainvälisillä

16.11.2023 – 16.11.2023

Metallurgijaoston syysseminaari to 16.11.2023

Metallurgijaoston syysseminaari järjestetään tänä vuonna ”kahden hubin”-taktiikalla Oulussa ja Espoossa. Lisäksi on mahdollisuus osallistuna etänä Teamsin välityksellä. Tapahtuma juonnetaan Oulun päästä.  Mitä: MET-jaoston syysseminaari 2023Teema: Sivuvirtojen hyödyntäminen metallurgisessa teollisuudessaMissä: Pääpaikka Oulun yliopisto (Tellus stage), sivupaikka Metson toimipiste Espoossa + TeamsMilloin: To 16.11.2023 klo 12.30-17.35, jonka jälkeen vapaata seurustelua aina klo 19 asti Ohjelma 12:30 Tilaisuuden avaus       Lue lisää »

– 11.05.2023

Metallurgijaoston kevätseminaari 11.5.2023

Metallurgijaoston Kevätseminaari 11.5.2023 Aalto-yliopistolla aiheena: Uudet teknologiat ja tulevaisuuden tekijät Tapahtumassa mukana SSAB Europe Oy ja FFS-project, Carbon Balance Finland Oy, TOCANEM, Elmery Oy ja Aalto-yliopisto Ilmoittaudu tapahtumaan osoitteessa: https://forms.office.com/r/cXQnHJ90ue Seminaari järjestetään hybriditoteutuksella eli voit osallistua paikan päällä tai virtuaalisesti. Tervetuloa mukaan!

25.10.2022 – 27.10.2022

FinnMateria 2022

Pohjoismaiden johtavat kaivosteollisuuden, metallinjalostuksen, kiviainesteollisuuden, kiertotalouden ja maarakentamisen erikoismessut FinnMateria järjestetään seuraavan kerran 25.-27.10.2022.  FinnMateria palaa normaaliin aikatauluun syksylle vuoteen 2022. Pitkään jatkunut poikkeustilanne on muistuttanut henkilökohtaisen tapaamisen tärkeydestä. FinnMateria -messuilla tavoitat niin uudet kuin vanhat asiakkaat henkilökohtaisesti ja tehokkaasti. Pysyt samalla ajan tasalla alan uutuuksista ja tapaat kollegat ja yhteistyökumppanit. Tervetuloa Jyväskylään 2022!

18.05.2022 – 19.05.2022

Pohjoinen Teollisuus 2022 tapahtuma

Tervetuloa Pohjoinen Teollisuus 2022 -suurtapahtumaan. Vuoden 2022 messujen kantava teema on Pohjoisen menestyksen tekijät. Messujen aikana kuulemme mielenkiintoisia puheenvuoroja ja näemme mielenkiintoisia tuoteuutuuksia. Kaksipäiväisen tapahtuman aiheet käsittelevät pohjoisen Suomen teollisuuden tulevaisuutta, kasvua ja elinvoimaa, eri näkökulmista ja pääsemme sukeltamaan syvälle kestävään kehitykseen, suurien investointiprojektien johtamiseen, kaivosteollisuuteen sekä kunnossapitoon. Tapahtuma on suunnattu kaikille pohjoisen Suomen teollisuudenLue lisää »

02.11.2021 – 04.11.2021

FEM 2021 Online event

femconference.fi The 13th Fennoscandian Exploration and Mining Conference (FEM 2021) will be organized as a condensed online event without a trade show, short courses and excursions. FEM 2021 aims to bring you up-to-date what’s hot in Fennoscandia, current players and upcoming commodities. In addition, we bring keynote talks by Sarah-Jane Barnes and Richard Goldfarb, globallyLue lisää »

23.02.2021 – 24.02.2021

POHTO: Kierrätys, ympäristö ja sekundääriraaka-aineet 23. –24.2.2021

Koulutuksen tavoitteena on luoda näköaloja kierrätystä vauhdittaviin ilmiöihin, tarkastella viimeisimpien kierrätystä käsittelevien tutkimusten tuloksia sekä kuulla yritysten kokemuksia aihealueen toimenpiteistä.Ohjelma toteutetaan tutkimuksen ja soveltamisen vuoropuheluna. Osallistumismaksu ja ilmoittautuminenHinta 1070 €/lähi, 1030 €/etä +alv.Sisältää opetuksen, materiaalin ja ohjelmassa mainitut ruokailut. Ilmoittautuminen ja lisätiedot: Pohto – Ilmoittaudu koulutuksiin Ilmoittautuminen viimeistään 9.2.2021 mennessä. Koulutus toteutetaan yhteistyössä Metallurgijaoston kanssa.

11.11.2020 – 11.11.2020

Metallurgijaoston syysseminaari 11.11.2020: Hiilineutraali Suomi 2035 – metallurgisen teollisuuden rooli

Metallurgijaosto joutui harmillisesti perumaan vuoden 2020 kesäretken koronasta johtuen. Perinteisen syysseminaarin osalta voimme ilolla ilmoittaa, että se järjestetään marraskuussa virtuaalisena. Suomen hallitus on asettanut tavoitteen, että Suomi on hiilineutraali vuonna 2035 ja hiilinegatiivinen nopeasti sen jälkeen. Syysseminaarissa pohditaan, mikä on Suomen metallurgisen teollisuuden rooli Suomen CO2-päästöissä. Seminaarissa on neljä esitystä: ensimmäisessä käydään läpi isoa tilannekuvaaLue lisää »